tiistai 6. joulukuuta 2016

Blogger Recognition Award-tunnustus





Elämäni ensimmäinen tunnustus, Blogger Recognition Award-tunnustus  ! Sen sain Kaksi Huonetta-bloggaajalta, jolla on blogi ja instagram, joissa hän kuvaa ja tarinoi luonnosta, kaupungista ja vähän muustakin.

Tämä tunnustus tuli aivan puun takaa ja hetkeen, kun tarvitsinkin ulkopuolista positiivisuutta tähän elämäni hetkeen. Suuri kiitos, tämä on kunnia-asia.

Blogger Recognition Award-tunnustukseen liittyy pelisäännöt, jotka ovat:
  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
  2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
  4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
  5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi .

Sääntöjen mukaan tunnustuksen myötä kerron omat vastaukseni:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

Tässäpä tämä tulikin jo tehtyä heti alkuun.

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen


Kuten niin moni muukin bloggaaja, olin mietiskellyt oman blogin perustamista. Kimmokkeena toisten bloggaajien kivat, arkisetkin ja tietysti itseäni miellyttävät tekstit, joissa kerrotaan arkisia tapahtumia ja asioita, joista hyvin tunnistin itseänikin. Tuli tarve kommunikoida kirjoitetuista asioista omalta kannaltani. Pitkään mietin, että pitäisikö "spesialisoitua" johonkin tiettyyn aiheeseen, mutta ajattelin sitten, että aloitan omasta elämästäni, lifestylestäni, antaen itselleni ns. harjoitusaikaa, että jos joskus päätän asettautua johonkin tiettyyn aiheeseen, se aihe selkiytyy bloggausmatkan aikana.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

Tee blogistasi sinun näköisesi. Meitä on moneksi, ja vaikka tuntuisi, että olisi  jo samanlaisia blogeja olemassa, aina mahtuu sinun blogisi joukkoon. Jos ei halua kaikkea kertoa, ei ole pakko, saa pitää sen itsellään, mutta ole silti oma itsesi, rehellinen, aito. Itse pilkunviilaajana toivon sujuvaa tekstiä, mutta sen ei silti tarvitse olla kirjakieltä, vaan saa olla puhekieltä. Itsellenikin tulee välillä painovihrepaholaisia ja senat menee sakaisin, mutta jos edes pääosin on sujuvaa tekstiä, siedän hyvin pienet virheet :-)

Vaikka itse en ole nyt ehtinyt päivitellä blogiani kovin tiuhaan, olen huomannut, että pidän blogeista, jotka päivittävät edes sen yhden kerran viikossa. Mielellään pari kolme kertaa. Olen sen verran kärsimätön luonne, että kun alan jotakin seuraamaan, haluan tietää lisää ja säännöllisesti. Mutta kuten jo sanoin, tällä hetkellä en itsekään noudata omaa suositustani, joten se ei ole se pääasia, miksi seuraan jotakin blogia. Mutta omaan päivitystahtiini tulee muutos, kunhan saan opiskeluni pois alta.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

Se tulikin heti alussa linkitettyä ja kerrottua, eli Kaksi Huonetta.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Tietyllä tavalla tämä kohta on sekä helpoin, että vaikein. On niin paljon blogeja, joista pidän ja ovat tunnustuksen arvoisia, mutta jotka ovat jo saaneet tämän tunnustuksen, joten saako jo tunnustuksen saaja nimetä, en tiedä. Sitten on blogeja, joista en edes tiedä, ja jotka varmasti ansaitsisivat tällaisen hienon tunnustuksen. Lähdinpä siis etsintämatkalle ja löysin minun mieleeni ihan huikeita blogeja.

Ohessa siis oma listani palkinnon saajaksi:

Olen käsityöihminen, vaikka vime vuosina käsityöt onkin jäänyt nollatasolle.(Käsityö-iita) Noin kahdeksan vuotta sitten innostuin pitkästä aikaa kutomaan. Silloin kudoin muutaman vuoden (meillä päin neulominen on kutomista) sukkia poikineen sekä muutaman kaulurin/huivin. Pari kolma vuotta sitten aloitin tekee miehelleni neulepuseroa. Tapanani ei ole ollut jättää mitään työtä kesken, mutta tämä on jäänyt kesken. Itse asiassa se on jo toiseen kertaan aloitettu, mutta joudun aloittamaan vielä sen kolmannen kerran. Tästä projektista tulen kertomaan myöhemmin.

Tykkään käsityöblogeista, jossa on selkeitä ohjeita, joten alla on heti kärkeen pari käsityöblogia, jotka mielestäni ansaitsevat tunnustuksen minulta.

Iso Gnu
Tästä blogista olen muutaman sukkamallin mukaan kutonut sukkia silloin muutama vuosi sitten.

Annikainen puikoissa
Toinen käsityöblogi, josta löysin selkeitä, ihania käsityöohjeita. Täältä löysin tossujen ohjeet, joita tein muutamia silloin kahdeksisen vuotta sitten. Myös muutama sukkaohje tuli tehtyä täältä löytämieni ohjeiden mukaan. Tämä ansaitsee siis minulta tunnustuksen näin monenkin vuoden takaa.

Mitä se on kun aikuinen nainen hurahtaa liikuntaan ? Pian 50 naisen matka kohti terveempää elämää Ei mikään fitness päiväkirja, ei menestystarina timmiin vartaloon vaan hikisen kivulias kertomus reenaamisesta.

Minua kiinnostaa kaikki liki oman ikäiseni naiset, jotka ovat löytäneet liikunnan ja käyvät treenaamassa/harjoittelevat vaikka sitten epäsäännöllisen säännöllisesti. Itse jumppaa ohjaavana iloitsen kehityksestä, minkä näen jumppaajilla. Ja se riemu, minkä treenaaja itse huomaa omassa harjoittelussaan ja kehittymisessään, siitä ei voi olla iloitsematta toisen puolesta.

Oman ikäiseni naisen ajatuksia kaikesta, mitä elämässä voi olla. Tästä blogista tykkään ihan älyttömästi. Ehkä johtuu siitä, että lähes kaikki tekstit voisivat olla minun suustani. Jos siis haluat tutustua minuun enemmänkin, tutustu tähän blogiin :-)

Kuten sanottu, tykkään seurata blogeja, joissa treenataan. Ja syödään, kuten minä, ainakin suuremmaksi osaksi.

Viidenkympin villitys
Samassa veneessä ollaan.

Kuvien tarinaa
Ihania kuvia !

Haaveena hyvä kuva
Itse saariston pääkaupungissa asuvana rakastan merta, purjehtimista ja kauniita kuvia niistä. Tässä blogissa niitä on.

Tuulta ja tyrskyjä
Täälläkin kauniita kuvia.

Sauvajyvänen
Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kuten saattaa huomata, blogiaiheiden kirjo on aika laaja. Olen kaikkiruokainen, kunhan se miellyttää minua.



*******

6 kommenttia:

  1. Tuhannet kiitokset tunnustuksestasi! Vaikka sainkin tämä jo kolmanne kerran, lämmittää se joka kerta mieltäni yhtä paljon. Olen vastannut blogissani haasteeseen täällä: http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/2016/10/blogger-recognition-award.html

    Täältä löytyi ihana blogi täynnä kauniita kuvia, joten jään ilma muuta "kanavalle" =D. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja läheisillesi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustuksia ei varmasti tule koskaan liikaa, ja kun hyvälle blogille antaa tunnustuksen, mielestäni se ei katso kertoja tai määriä, vaan tunnustus sille, jolle se kuuluu. Kävin katsomassa vastauksesi ja huomasin yhteneväisyyksiäkin, mahtavaa !

      Hyvää joulun odotusta sinullekin ja läheisillesi ! <3

      Poista
  2. Tervehdys Heidi!
    Ja heti kättelyssä kaunis kiitos sinulle tunnustuksesta ♥
    Harvoin olen haasteita / tunnustuksia saanut, mutta joka kerta sellaisen saaminen tuntuu aina syvimmissä sydämen sopukoissa saakka. Tähän kyseiseen tunnustukseen olen vastannut ihan hiljattain ja postaus löytyy täältä:
    https://tuultajatyrskyja.blogspot.fi/2016/10/blogger-recognition-award.html
    Kiitos vielä kerran sinulle! Olen tästä huomionosoituksestasi todella otettu :)
    Oikein ihanaa joulunalusaikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou Ansku ! Käväisenpä katsomassa vastauksesi. Moni muukin on siis ollut samaa mieltä kanssani, että blogisi on tunnustuksen arvoinen, ihanaa !

      Kaunista ja lämpöistä Joulun alusaikaa sinullekin !

      Poista
  3. Lämmin kiitos tunnustuksesta. Kovasti olen otettu ja kiitollinen, mutta nyt on ollut niin hiljaista blogirintamalla ja kovin kiireistä muualla, joten saas nähdä ehdinko haastamaan ketään. Hyvää joulua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, AnniKainen ! Olet joka tapauksessa minun mielestäni ansainnut tunnustuksen, vaikka et ehtisikään haastaa muita :-) Hyvää Uutta Vuotta sinulle !

      Poista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...